Rahamuseon uutiskirje 2/22: Talousosaamiskeskus kiinnostaa kotimaassa ja kansainvälisesti

Rahamuseon uutinen
|

Talousosaamiskeskus kiinnostaa kotimaassa ja kansainvälisesti

Talousosaamiskeskus aloitti toimintansa rahamuseossa tammikuussa 2022. Talousosaamisen edistämisen sisällöt ovat olleet vahvasti esillä kevään aikana museon opastuksissa ja tapahtumissa. Toisen asteen opiskelijoille suunnatut budjettityöpajat ovat saaneet hyvän vastaanoton. Talousosaamiskeskuksessa on tarjolla nuorille suunnattuja talousaiheisia pelejä. Ne ovat olleet ahkerassa käytössä ja toimivat hyvänä pohjana nuorten kanssa käytäville keskusteluille.

Vaikka ihmiset osallistuvat tilaisuuksiin paikan päällä vielä aika varovasti, on kiinnostus talousosaamiskeskukseen ollut kiitettävää. Talousosaamiskeskuksen toimintaa on esitelty niin kotimaisilla kuin kansainvälisillä foorumeilla. 

Opettajat varaavat rahamuseoon edelleen eniten opastuksia, mutta erityisesti yritykset ovat keksineet talousosaamiskeskuksen tyhy-päiviensä ohjelmanumeroksi.  Tässä vinkkiä muillekin!

Etla oli 2.5. talousosaamiskeskuksessa testaamassa nuorille talousosaamisen peliä, jossa harjoiteltiin erilaisia talouteen liittyviä päätöstilanteita. Kyse on kansainvälisestä Erasmus-hankkeesta, joka tähtää nuorten talousosaamisen parantamiseen oppimista helpottavien innovaatioiden avulla.

Tervetuloa vierailulle rahamuseoon ja talousosaamiskeskukseen

Suomen Pankin rahamuseon verkkosivusto »
Lisätietoa talousosaamiskeskuksesta »

Talousosaamisuutisia

Toukokuussa julkaistu rahapelipoliittinen ohjelma määrittää suuntaviivoja rahapelihaittojen ehkäisylle ja vähentämiselle vuoteen 2030 asti. Ohjelman yhtenä tavoitteena on edistää rahapelaamiseen liittyvistä talousvaikeuksista selviämistä ja ehkäistä rahapelihaittoja talousosaamista edistämällä. Talousosaamisen strategian toteuttajien onkin hyvä olla tietoisia rahapelipoliittisen ohjelman tästä ulottuvuudesta.

OECD:n kansainvälinen talouskasvatusverkosto (OECD-INFE) julkisti 15.6. käsikirjan taloudenhallinnan opettamisesta työpaikoilla. Työntekijöiden hyvä talousosaaminen hyödyttää niin työnantajia kuin työntekijöitä itseään. Käsikirja tarjoaa hyviä neuvoja työntekijöiden omien talouksien ymmärtämiseen, talousopetuksen toteuttamiseen, vertaisoppimisen hyödyntämiseen, sopivien sisältöjen luomiseen, työntekijöiden motivoimiseen ja toiminnan tulosten arviointiin. Raportti sisältää hyviä käytännön esimerkkejä eri maista. Käsikirja löytyy täältä.

Talous tutuksi -koulutuspäivät opettajille 8.-9.9.2022

Suomen Pankki ja rahamuseo ovat mukana toteuttamassa opettajille suunnattuja Talous tutuksi -koulutuksia. Vuosittain järjestettävä Talous tutuksi -koulutus tarjoaa vinkkejä sekä ajankohtaista ja syventävää tietoa talouden ja taloustaitojen opettamisen tueksi. Syksyn Talous tutuksi -koulutus järjestetään kahden päivän mittaisena koulutuksena 8.-9.9.2022 rahamuseossa (Snellmaninkatu 2, Helsinki).

Ohjelma sisältää talouden ajankohtaisluentoja ja case-puheenvuoroja. Ensimmäisen koulutuspäivän teemana 8.9. on Suomen talous. Toisen koulutuspäivän teemana 9.9. on Oma talous hallintaan – talousoppia nuorille.

Talous tutuksi -koulutusten järjestäjinä ovat Finanssiala, Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL, Opetushallitus, Pörssisäätiö, Talous ja nuoret TAT sekä Suomen Pankki.

Lue lisää Suomen Pankin verkkosivuilta »