Siirry sisältöön

Kansakunnan omaisuutta -verkkotaidegalleria

Rahamuseon näyttely

Verkkopalvelumme esittelee Suomen Pankin taidekokoelmaa ja siihen kuuluvien teosten tarinoita. Verkkotaidegallerian on kuratoinut museonjohtaja emeritus Markku Valkonen.

Suomen Pankin taidekokoelmassa on tällä hetkellä liki 1200 teosta. Pariakymmentä taiteellisesti keskinkertaista työtä lukuun ottamatta kaikki on sijoitettu pankin tiloihin. Kokoelman käyttöaste on siis poikkeuksellisen korkea, hipoo sataa prosenttia. Taideteokset luovat viihtyisyyttä ja yksilöllisyyttä rikastaen pankin ja Finassivalvonnan monilukuisen henkilökunnan (n. 530) työympäristöä.

Avointen ovien päivinä pankki on esitellyt yleisölle 100–130 taideteosta. Näitä tapahtumia on järjestetty yhteensä viisi kertaa vuodesta 2011 lähtien. Nähtävänä on kerrallaan ollut noin kymmenen prosenttia kokoelman teoksista. Lisäksi merkittävä osa teoksista on vaihtunut näyttelykerrasta toiseen, sillä pankki on halunnut esitellä kokoelmansa eri puolia ja tuoda näkyviin uusimmat taidehankintansa.

Pankin periaatteena on tukea elävien taiteilijoiden työtä, ja se ostaa muutaman suomalaisen tai Suomessa toimivan taiteilijan teoksen vuodessa. Itsenäisyyden juhlavuoden näyttelyssä korostettiin naisten olennaisen tärkeää roolia suomalaisen modernismin kehityksessä. Pankin merkittävä tekstiilitaiteen kokoelma antaa tästä hyvän käsityksen.

Itsenäisyyden juhlavuonna 2017 pankki julkaisi taidekokoelmastaan verkkotaidegallerian Kansakunnan omaisuutta. Sitä on laajennettu ja tällä hetkellä se esittelee yli kuusikymmentä kokoelmateosta sekä niiden tekijät kuvin ja sanoin. Näin pankin kokoelmasta saavat mahdollisuuden nauttia myös ne, joilla ei ole mahdollisuutta käydä tutustumassa teoksiin avoimissa ovissa.

Sukella verkkotaidegalleriaan

#kansakunnanomaisuutta