Yli 6 miljoonaa kilometriä EuroSteps-kävelyhaasteessa – Suomi sijoittui sijalle 16
Euroopan keskuspankki toteutti tänä keväänä huhtikuussa kaikkien aikojen ensimmäisen EuroSteps-kävelyhaasteen. Kävelyhaaste oli avoin kaikille kansalaisille ja se yhdisti liikkumisen ja taloustaitojen kehittämisen hauskalla tavalla, askel kerrallaan. Suomi sijoittui kaikkien EU-maiden vertailussa sijalle 16.
Mukana kilpailussa oli kaikki 27 EU:n jäsenmaata. Kävelyhaasteeseen osallistuttiin liikkumalla ja keräämällä askeleita mobiilisovelluksen avulla. Kisassa mukana olevat maat kilpailivat siitä, kuka kerää eniten askeleita eli minkä maan osallistujat kävelevät eniten verrattuna muihin maihin. Kävelyhaasteen edetessä sovelluksen kautta jaettiin lyhyitä talousaiheisia vinkkejä ja kävelyhaaste yhdisti liikkumisen, hyvinvoinnin ja taloustaitojen kehittämisen hauskalla tavalla, askel kerrallaan.
Yhteensä askeleita koko haasteessa kertyi 8 643 914 002 kpl ja noin 6 174 224 km verran. Tämä vastaa noin 227 kertaa Euroopan ympäri kuljettavaa matkaa. Kaiken kaikkiaan haasteeseen otti osaa 64 455 osallistujaa ja Suomesta mukana oli 552 osallistujaa. Suomen osallistujat keräsivät yhteensä huimat 55 887 174 askelta ja liikkuivat noin 39 920 km verran. Tällä määrällä kiertäisimme noin 1,4 kertaa Euroopan ympäri ja kulkisimme noin 34,5 kertaa linnun tietä Hangosta Nuorgamiin. Aikamoinen matka siis.
Askeleiden määrää verrattaessa maiden välisellä tulostaululla olimme sijalla 16/27. Eniten askeleita keräsi Liettua ja keskimääräisesti eniten askeleita osallistujaa kohden keräsi Viro.
Kiitokset kaikille mukaan osallistuneille kisaajalle!
Kilpailun palkinnot on arvottu ja voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti.