Historia

Käytävällinen rahan historiaa

Milloin raha on keksitty? Millaisissa muodoissa rahaa on käytetty eri aikoina? Historiakäytävällä rahan historiaan tutustutaan ensimmäisistä, antiikin ajalta periytyvistä kolikoista lähtien.

Historiakäytävällä tutustutaan myös rahapolitiikkaan osana viime vuosisatojen sisäpoliittista ja kansainvälistä yhteiskunnallista ilmapiiriä. Suomen keskuspankin syntyhistorian tekee erityisen kiinnostavaksi se, että vuonna 1811 perustettu Suomen Pankki on maailman neljänneksi vanhin keskuspankki. Historiakatsaus päättyy Euroopan yhteisen rahan, euron, syntyyn ja siihen, että Suomen Pankki liittyy Euroopan keskuspankkijärjestelmään.

Historiakäytävä

Historiaosastolla esitellään Suomen historiaa rahatalouden näkökulmasta keskiajalta euroaikaan.

Historiakäytävä

Rahajärjestelmien kansainvälistä kehitystä tarkastellaan 1800-luvun alusta 2000-luvun taitteeseen.

Anders Chydeniuksen (1729–1803) teos ”Valtakunnan auttaminen luonnollisella rahajärjestelmällä” vuodelta 1766

Anders Chydeniuksen (1729–1803) teos ”Valtakunnan auttaminen luonnollisella rahajärjestelmällä” vuodelta 1766.

Kuvassa 10 ruplan painolaatta

Osana rahan historiaa tutustutaan siihen, kuinka rahaa on eri aikoina valmistettu. Kuvassa 10 ruplan painolaatta.

Yksi museon arvokkaimmista kohteista on Suomen Pankin vanha kirstu, jonka on valmistanut hienotaontamestari Carl Frederic Wulff vuonna 1818 Turussa. Perimätiedon mukaan tässä kirstussa kuljetettiin Suomen Pankin rahavarat, kun pankki muutti Turusta Helsinkiin vuonna 1819.